
Rooma
Grand Hotel de la Minerve
Seitsemälle kukkulalle rakennettu ikuinen kaupunki Rooma pitää kokea ainakin kerran elämässä!
Käy heittämässä kolikko Trevin suihkulähteeseen, vanhan uskomuksen mukaan se saa sinut palaamaan kaupunkiin. Lähteen kolikot kerätään talteen ja ne käytetään hyväntekeväisyyteen. Kuvaa itsesi kuuluisilla Espanjalaisilla portailla, mutta ethän istahda, sillä siitä nykyisin sakotetaan, koska Rooman kuuluisia kulttuurinähtävyyksiä suojellaan.
Koe Vatikaani ja sen mittaamattoman arvokkaat kulttuuriaarteet, ihastele Pietarinkirkkoa, kiertele antiikinaikaisessa amfiteatterissa Colosseumissa tai istahda Rooman lukemattomissa ja hurmaavissa kahviloissa vaikka Pantheonin aukiolla. Anna italialaisen keittiön rehellisten ja aitojen makujen vietellä sinut.
Rooma on kulttuuria, taidetta, makuelämyksiä, silmäniloa ja ikimuistoisia leimoja sydämeen!
Tyylikäs Grand Hotel de la Minerve sijaitsee 1600-luvulla rakennetussa kartanossa, joka myöhemmin 1900-luvulla muutettiin hotelliksi.
Hotellilla on ensiluokkainen sijainti Rooman historiallisessa keskustassa ja näkymät Pantheonille ja se on kävelymatkan päässä Piazza Navona-aukion suihkulähteistä, Espanjalaisista portaista ja Fontana di Trevin-suihkulähteestä, joka on yksi suosituimpia vierailukohteita.
Hotellia on hiljattain uudistettu vastaamaan paremmin asiakkaiden toiveita ja odotuksia ja se arvostaa huomioivaa palvelua ja italialaisia perinteitä. Kattoravintola on saanut paljon kiitosta ja näkymät yli historiallisen Rooman ovat hurmaavat.
alk. / henkilö
- Finnairin reittilennot ja lentoverot
- Yksityiset lentokenttäkuljetukset
- Majoitukset 7 yötä 2 hh, sis. aamiainen
- Helin Matkojen 24/7 hätäpäivystys
Rakennamme jokaisen matkan juuri sinun toiveidesi mukaan.
Voit valita kohteen, matkan keston, päivämäärät, mieleisesi hotellit ja erilaiset kohteiden yhdistelmät.
Olemme täällä Sinua varten, kysythän lisää.

Pyydä tarjous
Otamme sinuun yhteyttä puhelimitse tarjouspyynnön saatuamme, mutta kerro jo lomakkeella toiveistasi mahdollisimman laajasti. Vastaa kysymyksiin parhaan tietosi mukaan ja käytä lisätietokenttää apuna.
Voit ottaa myös yhteyttä suoraan toimistoihimme / virkailijoihimme. Katso yhteystiedot.
Pyydä matkatarjous
Täytä matkatoiveesi oheiselle lomakkeelle. Otamme sinuun yhteyttä puhelimitse tarjouspyynnön saatuamme, mutta kerro jo lomakkeella toiveistasi mahdollisimman laajasti. Vastaa kysymyksiin parhaan tietosi mukaan ja käytä lisätietokenttää apuna.
HUOM! Tarjouspyyntölomake ei toimi Internet Explorer– selaimella. Käytäthän jotain seuraavista selaimista: Mozilla Firefox, Google Chrome, Microsoft Edge tai vaihtoehtoisesti voit lähettää tarjouspyynnön sähköpostitse osoitteeseen myynti@helinmatkat.fi
Kerro myös matkabudjettisi. Matkabudjettia miettiessäsi voit tutustua sivustollamme oleviin hintaesimerkkeihin. Räätälöityjen kaukomatkojen hinnat ovat alkaen n. 2 500 €/aikuinen, ja räätälöityjen Euroopan matkojen hinnat alkaen n. 1 200 €/aikuinen.
Jollet löydä ajattelemaasi matkakohdetta listalta, voit jättää matkakohteeksi ”Avoin”.
Voit ottaa myös yhteyttä suoraan toimistoihimme/virkailijoihimme. Katso yhteystiedot.
Huomioithan että tarjouspyyntölomakkeessa tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia.
HUOM. Lähettäessäsi meille tarjouspyynnön, tietosi kirjautuvat asiakasrekisteriimme. Tietoja käsitellään tietosuojailmoituksemme mukaisesti ja niitä voidaan siirtää EU:n tai ETA:n ulkopuolisiin maihin. Lue tietosuojailmoituksemme.