Vastuullisuus

Mitä on kestävä matkailu?

Kestävällä matkailulla tarkoitetaan matkailun aiheuttamien ympäristöllisten, sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten ymmärtämistä. Ilmastonmuutos, muovijäte ja köyhyys ovat valtavia haasteita, joiden ratkaisemisen eteen haluamme tehdä kaikkemme. 

Vastuullisuus on tekoja ja valintoja. Planeetallamme on rajalliset resurssit käytössään – omilla valinnoillamme pystymme varmistamaan näiden resurssien säilymisen.   

Mutta mitä voimme tehdä edistääksemme kestävää matkailua? Pienistäkin valinnoista syntyy lopulta iso puro. Hyviä tapoja ovat esimerkiksi sesongin ulkopuolella matkustaminen, paikallisomisteisessa hotellissa yöpyminen varmistaen tulojen jäämisen kohdemaahan ja koralliystävällisen aurinkosuojan valitseminen. Tapoja on yhtä monenlaisia kuin matkustajiakin!

Me matkailun ammattilaisina tuomme ylpeästi esille matkailun hyvää tuottavat vaikutukset, mutta emme vaikene sen mukana tuomistaan haasteista. Kuten aina – me olemme täällä teitä varten ja toivotamme tervetulleeksi keskustelun aiheesta, mikäli jokin seikka askarruttaa. 

Meille on sydämen asia jättää leimoja asiakkaidemme sydämiin ja positiivinen vaikutus kohteisiimme!

Vastuullisuus Helin Matkoilla

Helin Matkojen henkilökunnan intohimo on kiertää maailmaa ja tutustua uusiin kohteisiin, sekä kulttuureihin. Rakastamme uida kirkkaassa merivedessä värikkäitä koralleja ihaillen ja samoilla vehreissä sademetsissä – kestävän matkailun periaatteita soveltaen varmistamme matkailun elämysten säilymisen tuleville sukupolville.

Valitsemme yhteistyökumppanimme huolellisesti ja tarkoin harkiten. Edellytämme kumppaneidemme vaalivan toiminnassaan niin ympäristöä, työntekijöitään kuin paikallista kulttuuria. Tunnemme suurta ylpeyttä upeita yhteistyökumppaneitamme kohtaan! 

Kaakkois-Aasian pitkäaikainen luottokumppanimme Asian Trails on palkittu TravelLife Partner- vastuullisuustunnuksella, joka takaa yrityksen toimivan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Sri Lankan agenttimme TourBlue omaa vaikuttavan vastuullisuusohjelman ja kannustaa asiakkaitaan kestävien valintojen tekemiseen. 

Valitsemme sivuillamme esiteltäviin esimerkkimatkoihin vastuullisia hotelleja, jotka huolehtivat päivittäisessä toiminnassaan ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden toteutumisesta. 

Lentomatkustamisen päästöt minimoidaksemme valitsemme asiakkaiden matkoille mahdollisimman suorat lentoreitit ja mahdollisuuksien mukaan vältämme kohteessa lentämistä. Myös lentoyhtiön valinta näyttelee suurta roolia lentomatkustamisen ympäristövaikutuksissa – moderni, kevyt kalusto takaa pienemmän hiilijalanjäljen. 

Monet suositut lomakohteet kokevat kohtuutonta kuormitusta suosituimpana sesonkiaikana. Me Helin Matkoilla kannustamme asiakkaitamme matkustamaan sesonkiajan ulkopuolella, jolloin ympäristölle aiheutuva taakka jakautuu tasaisemmin. Matalasesongilla matkustaminen takaa myös vakaammin jakautuvat tulot kohteen asukkaille. 

Pyrimme vähentämään ympäristön kuormitusta myös päivittäisessä toiminnassamme. Helin Matkojen henkilökunta toteuttaa valtaosan työmatkoistaan pyörällä tai julkista liikennettä hyödyntäen. Molemmissa toimistoissa lajitellaan jätteet, käytetään ympäristöystävällistä tulostuspaperia ja pyritään välttämään tulostusta. 

Teemme hyvää olemalla mukana Plan International- yhdistyksen kummitoiminnassa jo useamman vuoden ajan. Teemme kummilapsillemme, nepalilaiselle Tekendralle ja ugandalaiselle Mercylle lahjoituksen kuukausittain.