Matkalle uskaltaa edelleen lähteä

Maailma on avoinna ja matkustaa voi turvallisesti, virusmuunnoksesta huolimatta. Helin Matkojen kautta matkustajia on eniten Malediiveilla, Mauritiuksella, Seychelleillä, Karibian saarilla, Euroopan kohteissa ja Yhdysvalloissa, mutta moneen muuhunkin kohteeseen pystyy matkustamaan. Aasia odottaa vielä laajempaa aukeamista, mutta Thaimaa ja Sri Lanka ovat avanneet rajansa matkustukselle.

Maat ovat hetkellisesti kiristäneet maahantulovaatimuksiaan ja kiristykset ovat koskeneet lähinnä koronatestauksia. Moneen kohteeseen vaaditaan koronarokotustodistuksen lisäksi negatiivinen koronatestitulos. Paluumatkaa varten osa maista (esim. Ranska) on päätynyt vaatimaan toistaiseksi koronarokotustodistuksen lisäksi negatiivista koronatestitulosta. Muutoin matkustussäädökset ovat ennallaan.

Koronatestit ovat tulleet arkipäiväiseksi ja testit on helppo ottaa niin Suomessa kuin maailmallakin. Suuressa osassa kohteistamme yhteistyökumppanimme ja hotellikumppanimme ovat matkustajan apuna koronatestin järjestämisessä. 

Varaa turvallisesti Helin Matkojen kautta 

Matkatoimistosta varatessanne matkustajalla on paras mahdollinen turva matkalle. Helin Matkat on rinnallanne aina matkan varaushetkestä kotiinpaluuseen saakka. Asiakkaanamme teillä on myös 24/7 hätäpuhelinpalvelu sekä erinomaiset maksu-, muutos- ja peruutusehdot. 

Helin Matkojen virkailijat ovat matkustaneet ympäri maailman ja suurimmalla osalla on kymmenien vuosien kokemus matkailusta. Kohdetuntemuksemme tuo suunnitteluun mukaan sisäpiirin tietoa. Valtaosan kohteistamme olemme käyneet itse paikan päällä katsastamassa. 

Helin Matkoilla autamme tulkitsemaan kohteiden matkustusrajoituksia ja ehtoja, jotta matkalle lähtö olisi mahdollisimman stressitöntä ja helppoa. 

Paikkasi unelmiesi lomalle voit varmistaa ainoastaan 200€/hlö ennakkomaksulla.

Unelmien loma on edelleen mahdollinen ja odottaa juuri sinua! Tutustu tarjontaamme tästä.

Soita 020 7466 720

meilaa myynti@helinmatkat.fi

tai täytä lomake netissä.