Kevättä rinnassa Italiassa maaliskuun lopussa 1(2)

Maaliskuun lopussa pääsee Pohjois-Italiassa jo nauttimaan ihanasta auringon lämmöstä ja terassielämästä. Matkailu tälle alueelle on vilkkaimmillaan kesä-elokuussa ja olikin hienoinen yllätys, että jo maaliskuussa voi täällä istua terassilla ja nauttia kevään lämmöstä.

Pohjois-Italian järvialueilla on vielä paljon hotelleja, jotka ovat auki vain osan vuodesta, lähes kaikki näistä ovat kuitenkin auki jo maaliskuun lopussa. Hintatietoisen matkailijan kannattaa suunnitella Pohjois-Italian matka maalis-huhtikuulle tai syys-lokakuulle.  

Pohjois-Italiassa on paljon pieniä kyliä ja kaupunkeja tutkittavaksi sekä monenlaisia aktiviteetteja, joista itseäni kiinnostivat eniten sähkö- ja MTB -pyöräily, viinitilat ja vanhojen autojen ralli, 1000 miglia.  

Tämän alueen keittiössä alkaa näkyä pohjoisempien naapureiden vaikutus. Paikallisiin herkkuihin kuuluvat bergamolainen Casoncelli alla Bergamasca (muistuttaa tortellineja), sitruunarisotto ja monenlaiset kalaruoat polentan kera. 

Desenzano del Garda 

Aloitin matkani Desenzano del Gardasta, viehättävästä rantakaupungista Garda -järven rannalla. Desenzanon vanha kaupunki on aivan rannassa, ja kaikki tärkeimmät nähtävyydet kätevästi kävelymatkan päässä. Kävimme tutustumassa roomalaisen huvilan raunioihin ja kipusimme mäen päällä olevalle linnoitukselle ottamaan kuvia. Sieltä saikin aivan upeita kuvia Garda -järvestä.  

Vanhassa kaupungissa jäimme vanhassa satamassa olevaan ravintolaa ja tuntui ylelliseltä istuskella terassilla ihailemassa keväistä auringonlaskua, dolce vita!  

Lonato del Garda 

10 minuutin ajomatkan päässä sijaitsee täynnä historiaa oleva Lonato, jossa on yksi Lombardian suurimmista vanhoista linnoituksista, Rocca di Lonato. Linnoituksessa on museo ja linnan keskipihalle rakennettu moderni lasiseinäinen juhlatila, jonka voi vuokrata yksityiskäyttöön. Täällä järjestetään erilaisia yritystapahtumia sekä häitä. Jos haluat mennä Italiassa naimisiin, on Rocca di Lonato hyvä vaihtoehto sekä hääseremonialle että -juhlalle. Tässä linnassa saa suorittaa siviilivihkimisen, mikä ei kaikkialla Italiassa ole mahdollista.  

Brescia 

Brescia on edellisiä huomattavasti suurempi paikka, itse kaupungissa asuu 200 000 henkeä ja koko suur-Brescian alueella asuu lähemmäs 1 milj. Ihmistä.  

Bresciassa on helppo kulkea ja vaikka et täällä yöpyisi, kannattaa Garda- ja Iseo -järvien eteläiseen matkareittiin liittää päivän retki Bresciaan.  

Brescialla on myös pitkä historia ja se on ollut toisinaan myös Lombardian pääkaupunkina. Brescian viehättävässä vanhassa kaupungissa on rauhallista myös vilkkaimman sesongin aikana. Brescian tärkein nähtävyys on Pohjois-Italian suurin arkeologinen alue Rooman ajoilta, Brixia. Täällä on roomalainen temppeli sekä näyttely, jossa pääsee ihailemaan Rooman ajoilta peräisin olevia freskoja, mosaiikkeja sekä patsaita.  

Brescia tunnetaan ehkä parhaimmin 1000 Miglia –rallista, johon saa osallistua vain ajalla 1927-1957 valmistetuilla autoilla. Rallin lähtöpaikka on Brescia ja se päättyy Roomaan. Jos haluat olla paikan päällä kesäkuussa kun n. 1500 vintageautoa lähtee matkaan, kannattaa matkavaraukset tehdä jo vuotta aikaisemmin. Rallia pääsee seuraamaan myös Desanzano del Gardassa, Salóssa ja Sirmionessa (jossa on myös oikein hyvä kylpylä).  

Jos et käy Bresciassa juuri rallin aikaan, pääsee 1000 Miglian tunnelmiin tutustumaan Mille Miglia museossa ja Franciacorta Outlet Villagen 1000 Miglia Experience 3 D-näyttelyssä.  

Ralli jäi kiinnostamaan minua ja varmasti palaan tänne vielä varsinaisen rallin aikaan.  

Sulzano 

Matka jatkui Iseo -järven rannalle pieneen Sulzanoon, jossa järven rannalla sijaitsee viehättävä hotelli Rivalago. Hotelli on paikallisen perheen rakkaudella pitämä ja yksi Iseo-järven kuuluisimmista hotelleista. Maailmankuulu taiteilija Christo asui hotellissa kun hän rakensi väliaikaista ympäristöteostaan “Floating Piers” Iseo-järvelle. Yksi teokseen kuuluvista poluista alkoi hotellilta. Rivalago on hyvä tukikohta jos haluat tutustua Iseo -järven etäläosiin, esim. Franciacortan viinialue on aivan lähellä.  

Monte Isola 

Sulzanosta pääsee muutamassa minuutissa laivalla Monte Isolalle, Euroopan suurimmalle järvessä sijaitsevalle asutetulle saarelle. Ihastuin Monte Isolaan ikihyviksi, viehättävässä Peschieran kylässä  on aivan oma tunnelmansa ja saareen on helppo tutustua patikoiden tai pyöräillen.  

Monte Isolalla sijaitsevassa hotelli Castello Oldofredi tarjoaa nykyaikaista hotellimajoitusta keskiaikaisessa linnoituksessa. Hotelli on suosittu hääpaikka ja täältä on upeat näkymät Iseo-järvelle. Hotellin nuori ja iloinen henkilökunta toi mukavan lisäsävyn hotellivierailuun, lisäksi ruoka oli paremman laatuista kuin odotin.  

Monte Isola osoittautui vierailun arvoiseksi ja suosittelen lisäämään matkasuunnitelmaan yhden yön tällä saarella. Monte Isola on listattu yhdeksi Italian kauneimmista paikoista.  

Iseo-järvellä voi myös risteillä, yleensä risteilyt kiertävät Monte Isolan ympäri ja samalla näet myös Loreton saaren, jolla sijaitseva keskiaikainen linna on kuin suoraan satukirjoista. 

Matkatarinan toisessa osassa kerrotaan Iseosta, Franciacortan viinialueesta, Sarnicosta, Loveresta ja Bergamosta.