Matkatarina Thaimaasta

”Tulimme juuri kotiin ikimuistoiselta reilun kolmen viikon lomamatkalta Thaimaasta. Iso kiitos matkanjärjestäjä Päiville ja Helin Matkatoimistolle, jota käytimme ensi kertaa. Päällimmäisenä on tunne onnistuneesta lomasta. Majoitukset, joita matkallamme oli neljä eri kohdetta, osuivat kaikki nappiin. Kerta toisensa jälkeen saimme yllättyä ja ihastua, kun pääsimme uuteen paikkaan.

Toiveemme majoitusten suhteen oli huomioitu matkustaessamme neljän hengen perheenä kahden teinin kanssa. Kaikki matkalla toimi ja piti paikkaansa. Pari kertaa loman aikana kysyimme Päiviltä sähköpostitse eri asioita ja hän vastasi aina heti ja hoiti asian kuntoon.

Matkamme koostui ensin 2 viikon lepolomasta Cha Amissa, josta teimme itsenäisiä päiväretkiä Hua Hiniin (ehkä tässä kohdin toisen viikon majoitus olisi suoraan voinut olla Hua Hinissa). Majoitus oli mahtava kahden huoneen pool villa. Kahden viikon jälkeen suuntasimme suoraan Kanchanaburiin Erawan-putouksille, joka jäi minulle mieleenpainuvimmaksi kohteeksi.

Tai ehkä sittenkin ne monet toisen maailmansodan aikaiset Kwai- joen kohteet; sillat ja rautatiet, hellfire passit, junamatka ja museot. Kanchanaburi tuli tutuksi sillä kohteet sijaitsivat etäällä toisista. Yövyimme pari yötä Float House flotellissa ja pari yötä Home Phutoeyssa. Ensimmäinen kellui joen päällä ja toinen oli ylhäällä rinteessä, josta huikeat näkymät. Molemmat olivat eksoottisia.

Viiden päivän Kwai- joki- retkillä meillä oli käytössä englanninkielinen paikallinen opas ja autonkuljettaja. Se oli todella arvokasta. Matkamme rikastui valtavasti näillä retkillä ja eri kohteilla. Opas oli todella huolehtivainen ja joustava. Olo tuntui välillä kuin kuninkaalliselta, kun meitä kyydittiin ja kuljetettiin ympäri maita ja mantuja kohteesta toiseen. Ei näitä kaikkia olisi tullut nähdyksi ja koetuksi ilman opasta ja kuljettajaa. Saimme paljon tietoa historiasta, ihmisistä ja heidän tavoistaan.

Kerran, kun odotimme juna-asemalla matkustaaksemme sillä pienen pätkän (Death Railway), junan tulo kestikin odotettua kauemmin ja olimme itse ajoissa, niin opas keksi, että siirrymmekin jo autolla edemmäs, näemme erään toisen kohteen matkan varrella ja hyppäämme sieltä junan kyytiin. Taas homma toimi ja näimme enemmän.

Lopuksi suuntasimme Bangkokiin, jonne jäi kolme yötä vietettäväksi. Tämä kohde oli eniten pojan mieleen. Bangkok oli wau-kokemus, vaikka en siinä ruuhkassa muutamaa päivää kauemmin kerralla viihtyisikään. Mutta oli se hienoa nähdä ja kokea. Käydä korkeimman rakennuksen huipulla ja käyttää SkyTrainia ja metroa sekä nähdä valtavat ostoskeskukset että tuntea Chinatownin syke.

Hotellimme Eastin Grand Hotel oli loistavalla sijainnilla ja se oli upea kaikin tavoin. Jälleen saimme nuorten ja meidän huoneet vierekkäin. Ruoka oli hyvää ja palvelu erinomaista.

Lentokenttäkuljetukset toimivat ja olivat ajoissa. Molemmat oppaat (lentokenttäkuljetukset ja Kwaijoella vietetty aika) huolehtivat meistä alusta loppuun ja antoivat vinkkejä matkan varrelle.

Tämä matka tuntuu sydämessä, niin erilainen oli verrattuna aiempiin lukuisiin matkoihimme. Ehdottomasti kannattaa olla useammassa kohteessa, eri majoituksissa ja käydä retkillä. Näimme paljon, koimme paljon. Esitimme toiveemme Päiville, hän suunnitteli matkan ja saimme mitä halusimme. Tämä matka oli tehty meille. Kiitos. Seuraava matka tehdään varmasti Helin Matkojen kanssa.

Saimme leimoja passiin ja sydämeen!”

/ Terveisin, perhe Etelä-Suomesta