Seychellit

Jo löytöretkeilijöiden kerrotaan pitäneen paikkaa Edenin puutarhana heidän kulkiessaan Praslinin smaragdinvihreässä Vallée de Main laaksossa. Saaristoryhmä koostuu reilusta sadasta graniitti- ja korallisaaresta, joiden smaragdinvihreitä lehvästöjä ympäröivät valkoisena ja kultaisena hohtavat rannat ja kimmeltävä turkoosi merivesi.

Useat Seychellien rannoista ovat koskemattomia ja lukeutuvat maailman kauneimpiin. Myös suurimmilla saarilla, Mahé, Praslin ja La Digue, pääsee vetäytymään täysin omaan rauhaansa. Saaret ovat kaikki omanlaatuisia ja kokonaisvaltaisemman kokemuksen saa yhdistämällä vähintään kaksi saarta. Pakahduttavan kauniita, kuvauksellisia maisemia on joka puolella. Oma suosikkimme on Anse Source d’Argentin ranta, kyseessä voi hyvinkin olla paratiisin prototyyppi.

Laukkuun kannattaa pakata hyvät kengät, sillä saarilla on erinomaiset patikointimahdollisuudet mykistävän kauniissa maisemissa. Saarten ainutlaatuiseen ekosysteemiin kuuluu kasvi- ja lintulajeja, kuten musta papukaija, joita ei esiinny missään muualla. Snorklaamalla tai sukeltamalla pinnan alle siirryt jälleen toiseen maailmaan. Vesissä asuu kymmeniä, ja taas kymmeniä lajeja, joista osa, kuten esim. Aldabran jättiläiskilpikonna, on uhanalaisia. Luonnosta pidetään täällä huolta ja se halutaan säilyttää myös tuleville sukupolville matkailijamääriä rajoittamalla.

Seychellit ovat äärimmäisen turvallinen kohde, olipa kyse eläimistöstä, rikollisuudesta tai hygienia- ja hoitotasosta. Täällä voi siis huoletta päästää irti ja asettaa mielensä Robinson Crusoe -moodiin.

Matkakokemuksia alueelta

Pyydä tarjous

Otamme sinuun yhteyttä puhelimitse tarjouspyynnön saatuamme, mutta kerro jo lomakkeella toiveistasi mahdollisimman laajasti. Vastaa kysymyksiin parhaan tietosi mukaan ja käytä lisätietokenttää apuna.

Voit ottaa myös yhteyttä suoraan toimistoihimme / virkailijoihimme. Katso yhteystiedot.

Pyydä matkatarjous

Täytä matkatoiveesi oheiselle lomakkeelle. Otamme sinuun yhteyttä puhelimitse tarjouspyynnön saatuamme, mutta kerro jo lomakkeella toiveistasi mahdollisimman laajasti. Vastaa kysymyksiin parhaan tietosi mukaan ja käytä lisätietokenttää apuna.

HUOM! Tarjouspyyntölomake ei toimi Internet Explorer– selaimella. Käytäthän jotain seuraavista selaimista: Mozilla Firefox, Google Chrome, Microsoft Edge tai vaihtoehtoisesti voit lähettää tarjouspyynnön sähköpostitse osoitteeseen myynti@helinmatkat.fi

Kerro myös matkabudjettisi. Matkabudjettia miettiessäsi voit tutustua sivustollamme oleviin hintaesimerkkeihin. Räätälöityjen kaukomatkojen hinnat ovat alkaen n. 2 500 €/aikuinen, ja räätälöityjen Euroopan matkojen hinnat alkaen n. 1 200 €/aikuinen.

Jollet löydä ajattelemaasi matkakohdetta listalta, voit jättää matkakohteeksi ”Avoin”.

Voit ottaa myös yhteyttä suoraan toimistoihimme/virkailijoihimme. Katso yhteystiedot.

Huomioithan että tarjouspyyntölomakkeessa tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia.

HUOM. Lähettäessäsi meille tarjouspyynnön, tietosi kirjautuvat asiakasrekisteriimme. Tietoja käsitellään tietosuojailmoituksemme mukaisesti ja niitä voidaan siirtää EU:n tai ETA:n ulkopuolisiin maihin. Lue tietosuojailmoituksemme.